Argus oli alkannut muuton myötä käydä kirjastossa. Tosiaan, hän oli vastannut Neritalle kyllä - ja niin he olivat yhdessä remontoineet talon.
Tänään kirjastossa syttyi aikamoinen tilanne. Eräs nainen, joka kuului lääkäri Arguksen asiakaskuntaan, oli unohtanut ottaa verenpainelääkkeensä ja sai vakavan kohtauksen.
Syötettyään verenpainetta hillitsevän pillerin ja annettuaan saarnan terveydestä, mies heilutteli punaista kynää ja teki muitakin testejä, joilla saisi naisen terveydentilasta varmuuden. Sitten Argus lähti kotiin.
Päästyään kotiin ylitöistä Nerita kävi todellakin antamassa ylen. Hänen piti huutaa taksia pysähtymään, jotta ehtisi oksentaa. Mistäköhän tämä johtui? Njaa, ehkä kyse oli työlounaasta...
Remontoidussa kodissa, jota voisi jo taloksi sanoa, odotti kaksi herkullista hilloleipää. Vaihtaessaan päivän kuulumisia Nerita ja Argus hymyilivät koko ajan toisilleen.
Kotityöt olivat Neritalle aivan uusi juttua. Nyassa kaiken olivat hoitaneet palvelijat, mutta täällä kaikki tuntui likaantuvan ja rikkoutuvan itsestään.
Argus taas oli sotkuisen Dante - kämppiksensä takia tottunut siivoilemaan, ja hoisi mieluusti oman osansa. Olisi hoitanut vaikka kaiken, jos Nerita olisi sallinut.
Aina kömpiessään nukkumaan Neritan viereen, Argus oli iloinen. Hän oli saavuttamassa elämältään kaiken mitä halusi, ja vielä enemmän. Perheen.
_________________________
Nerita huomasi parin viikon kuluessa oksentelua. Ainoa varmuus olisi hankkia testi ruokakaupasta. Arguksesta olisi tietysti isompi apu, lääkäri kun tuo oli, mutta Nerita ei halunnut kertoa miehelle epäilyistään. Varsinkaan kun hän ei tiennyt miten Argus suhtautuisi.
Lisäksi ruokaa meni paljon enemmän, tuplasti enemmän. Joskus Neritan piti istua pitkiä iltoja nälässä, koska Argus epälisi jotain, jos Nerita oksentelisi ja söisi kuin norsu. Jota hän tietysti tekikin.
Mutta kun Argus oli töissä tai muualla, Nerita sai tehdä ihan mitä vaan. Eräänä aamuna hän oli taas syömässä murojaan, kunnes onnistui nipistämään itseään ja kaivamaan testin esille.
Varmuus iski kuin salama. Kolmen testin jälkeen Nerita vilkaisi pyöristynyttä vatsakumpuaan ja hymähti - hän tosiaan oli raskaana. Mammavaatteet vaan esiin.
Arguksella taas oli työkeikka puistossa. Hän tutki yhden miehen silmät pyöröisinä, antoi reseptin, totesi tuon potevan laamakuumetta ja lähti kotiin.
Nälän kalvaessa sisuksia Argus meni hymyillen keittiöön. Ruokaa!
Syötyään Nerita halusi jutella Argukselle. Nainen takelteli puheen suustaan änkyttäen, ja lopulta Argus jotenki sai selvää. Ilmeisesti Nerita oli raskaana.
Ja kuinka mahtavaa se olikaan! Kummankin huulilla kareili hymy - unelmista oli tulossa totta.
Vietettyään hetken tunnustellen Neritan massua ja puhuessa vauvalle, Argus hymyili. Kaikki oli niin ihanaa.
Ja nyt, kun unelmista tuli totta, lapsi tulossa, oli aikaa vaihtaa suudelma tai pari.
______________________
Nerita huomasi raskautensa myötä myös väsyvästi helposti. Hetken touhottuaan naisen piti painua petiin, nukkua vähintään touhuttu aika ja sitten jaksoi tehdä taas jotain.
Argus oli suorastaan kateellinen avovaimolleen. Hän joutui usein yöllä töihin jonkun kiirellisen tapauksen tai äkillisen tilan huononemisen takia. Onneksi oli sentään kolme vapaapäivää viikossa! Mutta raataminen kannatti, sillä pian Argus yleni jo tasolle 9.
Neritan herkunhimo myös yltyi sietämättömäksi, ja hän oli kokoajan mässäilemässä jollain. Vaatteetkin puristivat, ja yhdessä vaiheessa kun vihreä paita ja housut olivat pesussa piti pitää uimapukua.
Joka päivä Nerita kävi kirjastossa. Lukiessaan vauvakirjoja hän hämmästyi lastenhoidosta. Olihan Nyassa toki hänellä ollut pikkusisarus, mutta ei hän ollut tyttöä hoitanut tuon ollessa vauva. Nyt jälkeenpäin se kadutti.
Arguskin luki usein kirjastossa. Hän tarvitsi logiikan taitoa urallaan ylenemiseen, ja vapaapäivinään hän muutenkin oli siellä missä Neritakin.
Kirjaston takana oli pieni puisto ja joku rakennus, jonka virasta Neritakaan ei ollut varma. Siellä pidettiin yliluonnollisia tietovisoja. Sen kerran, kun Nerita uskaltautui mukaan, hän voitti 2000 simoleonia ollessaan paras. Nyassa eli paljon kaikkea yliluonnollista, ja siksi tietovisa oli helppo.
Neritan eläessä onnellisena mammalomallaan Arguksella sen sijaan oli huolia. Hän käytti kaikki vapaa-aikansa jolloin ei lukenut tai ollut Neritan kanssa, siihen että pohtisi huolia ja niiden ratkaisuja. Suihkussa, syömässä yksin ja automatkoilla Argus pohdiskeli salaisuuttaan.
Oli ollut uhkarohkeaa tutustua ja rakastua ihmiseen, ja ei ollut Neritaa kohden oikein, että Argus oli muuttanut yhteen hänen kanssaan. Jos Argus villiintyisi...
Pitäisi pystyä kertomaan Neritalle, että Argus ei ollut ihminen. Ihmissusi. Susi. Toisaalta, Neritalla taisi olla kummallisesta ihonväristä päätellen jotain salattavaa... kai Arguksellakin saisi olla?
_______________________________
Eräänä aamuna, juuri kun viimeisillään raskaana oleva Nerita oli lähdössä kirjastoon, synnytys alkoi.
Hän ei halunnut synnyttää sairaalassa ihonvärinsä takia, joten Neritan ainoaksi vaihtoehdoksi jäi kotisynnytys. Supistukset sattuivat, ja kuoleminen tuntui hyvin houkuttelevalta.
Argus ei tiennyt mitä tehdä. Synnytys oli selvästi lopuillaan. Sairaalassa olisi kaikki tarvittavat välineet synnytykseen, mutta kotona hän ei oikein osannut tehdä mitääna avovaimonsa hyväksi.
Kymmenen tuskallisen tunnin kuluttua (vaikka synnytys oli silti aika nopea), Nerita piteli pientä tytärtä käsissään. Uusi perheenjäsen, Wendy Nequam oli saapunut maailmaan.
"Onneksi olkoon, synnytit suloisen tytön", kuului Arguksen ääni nurkasta. Sitten kun hän oli tervehtinut lastaan, Argus soitti remonttimiehet. Talo kaipasi uudistusta.
Rahaa hienouksiin ei kuitenkaan ollut, ja jotta Wendylle saataisiin kunnollinen kehto piti Arguksen tehdä vaarallisia kokeellisia hoitoja.
Uusi koti oli kuitenkin upea, ja nyt kaikki tosiaankin tuntui perheeltä.
Nerita kummasteli Wendyn ihonväriä - hän oli turkoosi, Argus normaali, joten miksi heidän lapsensa oli vihreä? Silti Wendy oli rakas ja tärkeä vanhemmilleen, olihan äidilläkin turkoosi iho, mitä siis vihreä iho haittaisi?
Argus oli saanut Dantelta läksiäislahjaksi kitaran, ja rämpyttikin sitä usein. Hän oli jo aika taitava, ja aina kun Wendy kuuli isänsä soittoa hän hymyili pienesti.
____________________
Nerita seisoi hermostuneena heidän kotinsä läheisen joen rannalla. Argus oli pyytänyt häntä tapaamiseen sinne töidensä jälkeen, ja Nerita suostui. Remontista oli kulunut vasta päivä.
Pian Argus tulikin. "Anteeksi myöhästymiseni, älä pane pahaksesi", mies mumisi, selvästi hieman nolostuneena. Mitä ihmettä oli tekeillä?
"Toivottavasti voin kuitenkin hyvittää kaiken kukilla!" Arguksen seläntakaa paljastui kukkapuuhka, jossa oli yksinkertaisia, mutta kauniita ruusuja. Ja vielä violetteina!
"Voi Argus", Nerita supisi suudelman lomasta. Hänellähän oli maailman ihanin ja kultaisin mies.
"Odotahan kuitenkin vielä hetki", hymäili Argus. Miehen sisällä valtasi sellainen jännityksen hyökyaalto, että hän voi pahoin.
Kumarruttuaan Argus kaivoi jotain takataskustaan. Samettisen rasian, jossa oli koruliikkeen logo.
Nerita arvasi jo mitä tuleman piti. Hän oli jännittynyt, toivottavasti ei oksentaisi kesken kaiken.
Argus sai keploteltua rasian auki, rykäisi ja kysäisi: "Nerita Nequam, rakkaani, taivaan kirkkain tähti, tuletko vaimokseni?"
Sormus loisti kuin kirkkain tähti, ja Nerita ei pystynyt itkemään ilosta. Hän pystyi vain haukkomaan henkeään - hänen nenänsä edessä seisoi unelmiensa mies, kosimassa HÄNTÄ! Sopeutumatonta, Nyasta kotoisin olevaa ex-prinsessaa.
Naisen soperruttua jotain myöntävää, Argus pujotti sormuksen kihlattunsa sormeen. Kaikki oli loistavasti. Heillä oli Wendy, täydelliset urat, katto pään päällä ja toisensa.
"Vau, Argus, minä... minä... minä rakastan sinua enemmän kuin mitään muuta", Nerita huudahti katkeilevalla äänellä.
"Minäkin sinua."
Ja sinä yönä lakanat pöllysivät.
